No exit

”Vihdoin!” huusin päästyäni ulos pimeästä luolasta. Edessäni ammottaa tuntematon maasto. Avaran ja valoisan heinikon, savannin keskellä on pieni pimeä metsä, joka kutsuu minua luoksensa. Astuessani metsään, huomaan, että se kasvaa reunoiltansa laajemmaksi. En löydä tietä ulos, kun pieni metsäläntti onkin nyt muuttunut valtavaksi. Harhailen epätoivoisesti etsien tietäni ulos.

On pimeää ja yritän olla kompastumatta juuriin. Edestäni kuluu kutsuvia ääniä. Kun saavun lähemmäksi ääntä, huomaan valon määrän lisääntyvän. Valokeilassa seisoo kotka, joka ei pidä ääntäkään. Kotka tempaisee minut selkäänsä ja lentää ulos metsästä. Kotkan voima saa minut tajuttomaksi.

Herään. On vaikea katsoa ympärilleni, koska kaikkialla on niin kirkasta. Kävellessäni maasto tuntuu oudolta, kuin kävelisin hattaroiden päällä. Pian kuitenkin tipahdan ”hattaroiden” läpi. Putoan kuolettavaa vauhtia kohti maata, mutta viime sekunneilla vauhtini hidastuu ja kaikki tuntuu kevyeltä kuin höyhen.

Huomaan olevani meren rannalla. Vieressäni on polku, joka vie rannalta pois kohti vuorta. Seuraan polkua, joka vie minut yhä lähemmäksi tuota entistä synkemmän näköistä vuorta. Takaani kuuluu jyrinää, ja huomaan kuinka kaukana maa rapistuu ja tippuu tyhjyyteen. Juoksen henkeni edestä ja saavun luolan suulle. Päätän mennä luolaan sisään välttääkseni kadotuksen. Luolan suu romahtaa takanani.

Luolassa on pilkkopimeää ja kuulen vain oman huohotukseni ja askeleideni rapinan. Harhailen tunti-, kenties päiväkausia pelkän tuntoaistini varassa. Yllättäen huomaankin kaukaisuudesta valoa. Kiiruhdan valoa kohti ja tunkeudun ulos luolasta. ”Vihdoin!” huusin päästyäni ulos pimeästä luolasta.